... lue huhtikuun päiväkirjamerkintäni....
 

Vihreä Vallankumous


 

Uskoni evoluutioteorian Luonnonoikkujumalaan kuoli ekologisen elämän seminaarissa. Myöhästyin alkupalaverista ja päästyäni seminaariluokan ovelle, kurssin vetäjät, kaksi mieshenkilöä, katselivat minua hetken arvioivasti ja kutsuivat sitten istumaan luokan eteen varatulle paikalle. Pienen pöytäni takaa katselin luokkahuonetta sekavin miettein. Kurssitoverini istuivat pareittain pulpeteissaan ja kurssin vetäjät selittivät jotain periaatteita. Lopulta sain selville, että pelaamme peiliä nimeltä ”Vihreä Vallankumous”.


 

”Minä toimin pelin johtajana” sanoi jumalaisen kaunis mies, jonka ristin luonnonoikkujumalaksi.

”Tällä nopalla arvon sääolosuhteet, tuholaisten ja tautien esiintymisen sekä markkinat, joille te viljelette riisiä. Hän, tuossa etupulpetissa toimii pankkiirina, joka tallettaa teidän rahanne ja antaa teille lainaa. Hän myös myy teille siemenet, lannoitteet, torjunta-aineet ja muut viljelytarvikkeet, joita ilman viljely ei onnistu. Siemen on joka vuosi ostettava häneltä, sillä teidän viljelemänne siemen ei idä. Se on vain myymistä varten.”

Käsitin kyllä kaiken tähän asti, mutta sitten minulle tuli hätä. Yritin selittää opettajalle, etten ole koskaan toiminut tällaisessa toimessa, mutta hän totesi ykskantaan:

”Tämä on vain peliä. Eihän kukaan näistä muistakaan ole viljellyt työkseen riisiä.”


 

Nieleskelin hätäni ja katselin kateellisena muita, jotka saivat keskustella hankinnoistaan keskenään. Luonnonoikkujumala heitti noppaa ja se toinen mies, ilmeisesti jumalan arkienkeli siirtyi luokkahuoneen ovelle. Peli pyörähti käyntiin.


 

Kun ensimmäiset erät siemeniä ja muita viljelytarvikkeita oli myyty, totesin olevani täysin varaton ja tavaraton. Olin antanut lainaksi lähes kaiken rahani ja myynyt kaikki tavarani, enkä ilman ihmettä kykenisi jatkamaan kumpaakaan liiketoimintaa seuraavalla kierroksella. Vajosin niin syvään häpeään, etten kuullut enkä nähnyt mitään vähään aikaan.


 

Arkienkeli katseli minua myötätuntoisesti, kutsui sitten luonnonoikkujumalan luokseen ja he juttelivat välillä minua silmäillen. Ilmeisesti he arvioivat kykyäni jatkaa, mutta koska luonnonoikkuvaltakunnassa toimitaan kylmien tosiasioiden pohjalta, peli jatkui. Arkienkeli poistui luokasta surullisen näköisenä.


 

Kun seuraava viljelykausi alkoi, minä päätin ryhtyä pelaamaan. En edes yrittänyt huolehtia ymmärränkö kaiken oikein, sillä päätin ottaa pelin pelinä. Arvioin tilanteet varman päälle siten, että sain aina itse jonkin verran voittoa. Kassaani alkoi kertyä rahaa, sillä viljelijät joutuivat käyttämään vain minun palvelujani. Kilpailevia ostajia tai myyjiä ei ollut. Uurastin jokaisen minuutin niin tarkkaan, että pelin puolivälissä olin saavuttanut jonkinlaisen vakauden. Mutta peliin oli tullut uusi häiriötekijä. Muutama viljelijä ei ollut kyennyt maksamaan lainojaan ja ostoksiaan, heidän tulotasonsa putosi alle köyhyysrajan ja heidän lapsensa kuolivat nälkään. He laittoivat noloina lastensa hautakivet ikkunalle. Niitä oli kahviaikaan mennessä kuusi.


 

En voinut lähteä muiden mukana kahvitauolle, sillä kuolemantapaukset huolettivat minua ja yritin saada taloudenpidon hallintaani. Pyysin apua luonnonoikkujumalalta, mutta hän vain kohotteli hartioitaan sfinksin hymy huulillaan.


 

Eräs kurssitoverini oli huomannut hätäni ja toi luokkaan takaisin tulleessaan minullekin kupin kahvia ja pullan. Olin siitä tavattoman kiitollinen ja helpotuksesta huokaisten saatoimme taas jatkaa peliä.


 

Luonnonoikkujumala jakoi elämiseemme olosuhteita, joiden aikana kaksi lasta kuoli nälkään. Vanhemmilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin tuoda noloina lastensa hautakivet ikkunalle. Nämä kuolemantapaukset olisi voitu välttää, jos olisin ollut rohkeampi lainan antamisessa, mutta pelasin yhä varman päälle. Ensimmäisen kierroksen hölmöilyni painoi vielä mieltäni, eikä minulla ollut muuta päämäärää kuin tulotasoni varmistaminen. Ja enhän minä voinut luonnonoikuille mitään. Hätäni oli todella syvä, sillä milloin tahansa katastrofi saattaisi sattua omallekin kohdalleni.


 

Peli loppui jumalan päättäessä niin. Kaikki huokasivat helpotuksesta, enkä vähiten minä. Luonnonoikkujumala puhui:

”Näin rikasta pankkiiria ja kauppiasta ei minun peleissäni ole koskaan ennen ollut. Myös kokonaisuutta ajatellen kylä pärjäsi melko hyvin. Aikaisemmissa peleissä meillä on ollut erikseen pankkiiri ja kauppias, mutta tällä kertaa kokeilimme yhdistää tehtävät. Olimme varmoja, että jossain vaiheessa joku keksii ruveta kilpailevaksi kauppiaaksi tai pankkiiriksi, mutta niin ei jostain syystä käynyt. Ei syntynyt edes yhtään kerjäläisperhettä, kuten eräässä pitämässäni pelissä. Mutta katsokaa noita hautakiviä. Se on merkki jostakin.” Luonnonoikkujumala tuijotti minuun hetken ja alkoi sitten puhua jotain yleistä asiaa.


 

Katselin niitä kahdeksaa hautakiveä ja tunsin syyllisyyttä. Sitten katselin luonnonoikkujumalaa ja tunsin inhoa ja kauhua. Hän oli arvioinut kykyni niin heikoiksi, että oli odotellut pelistä kaoottista. Mutta luonnonoikkujumala ei ollut ottanut huomioon, että myötätunnon osoitus synnyttää myötätuntoa. Ja että kaikki pelaajat eivät olleet luonnonoikkuvaltakunnan kansalaisia. Siellä oli pelaajia, jotka tyytyivät omaan osaansa, sillä he näkivät suuren työtaakkani. Heillä ei ollut tarvetta kilpailla rahasta. He nauttivat perheen sisäisestä rauhasta.


 

Ja siellä olin minä, joka en tuntenut sääliä lapsia kohtaan, joita kukaan muukaan ei surrut.

Mutta mitä olisi tapahtunut, jos kuolevan lapsen vanhemmat olisivat tulleet luokseni itkien ja tuskaansa valittaen tai he olisivat lähteneet luokasta osoittaen minulle inhonsa ja kauhunsa sydämettömyyteni takia? Mitä olisi tapahtunut, jos pelissä olisi ollut vapaa aikaa, jolloin jokainen olisi joutunut purkamaan syvimpiä tuntojaan? Myös minä, kapitalismin kärkeä edustava upporikas pankkiiri.